Ei Minttumaari vaan Aquila
17:37 perjantai 19. kesäkuuta 2009
Uskomatonta! Valmis, pingotettu, päätelty ja kuvattu neule! Toivotaan kuitenkin että Juhannuksen jälkeen tulee helteet eikä tätä tarvita tänä kesänä edes toimistossa.
Tosin toistin ensimmäistä kaaviota 5 kertaa ja sitten alkoikin näyttää että jos neulon kaikki kaaviot niin huivista tulee aivan liian iso tarkoitukseensa (museon toimiston ilmastointilaitteiden alle). Joten neuloin sen jälkeen vain kaavion kaksi. Huivista jäi siis nuolen kärjet pois joten se taitaa olla enemmän Aqua kuin Aquila. Uusi lempihuivi: veden väreilyn kuviot olivatkin ne mihin mallissa ihastuin.
Koska viime viikot ovat olleet niin touhukkaita vietetään meillä Juhannusta kaupungissa minun toiveesta, ihan kahdestaan herkutellen ja saunoen. Joten tuli oiva tilaisuus vähän laajentaa kuvauspaikkaa. Harmi vaan, kuvaajan huomio ei aina pysynyt huivissa.

Malli: Aquila (vai vaan Aqua?)
Puikot: 3 mm
Lanka: Novita Florica, 132 g
Kurjenmiekat Rantaraitilla kuvasin minä. Ovat todella kauniita.
Toinenkin huivi on puikoilla. Aloitin viime viikonlopuksi puretuista Silke-Tweedeistä feather & fan-huivia. Ja nyt kun Bambu-mekko pyörii päässä niin huivista voisi tulla kiva kaveri sille. Huomasin että minulla on 3 kerää unikonväristä ja kaksi kerää Floricaa palautettavana Anttilaan. Mekon bambuthan ovat sitten puoliksi ilmaisia!
Hyvää Juhannusta kaikille kaupunkiin jääneille ja maalle karanneille!